Saatoin tänä aamuna tyttäreni lentokoneeseen. Sasilla oli edessä pitkä lento Dominikaanisen tasavallan pääkaupunkiin Santo Domingoon Pariisin ja Acapulcon kautta. Lento on benjihyppy vaihto-oppilaaksi ennestään tuntemattomaan maahan, kulttuuriin, perheeseen, kouluun.. kokonaiseen vuoden pituiseen elämään. Kumiköytenä on AFS, kansainvälisyyskasvatusjärjestö.
Mukaan sai ottaa kaksi parikymmenkiloista kollia. Ei ihan helppo tehtävä tytärelleni, jonka mottona on että tyylistä ei tingitä missään olosuhteissa. Mielikuvittelimme jäähyväisiä jo kotona kuivaharjoitteluna niin että hyvästely sujui lentokentällä sivistyneesti eikä meikki tuhraantunut. Eurooppalaisten ilmaan suikattavien poskisuukkojen ja halien vaihtaminen on nykyään helpompaa kuin esihistoriallisina aikoina ennen sähköpostia, tekstiviestejä, skypeä ja mesettämistä. Onnea matkaan ja kasva kokeneeksi!
Kun pääsin kotiin, söin suruuni kaikkea, mistä Sasi pitää. Sitten kiipesin yläkertaan kirjan kanssa ja hautauduin peittoon. Rankkasade ja ukkonen sopivat täydellisesti tunnelmaan.
Xiaolu Guo kertoo Pienessä punaisessa sanakirjassa rakastavaisille kiinalaisesta nuoresta naisesta, joka opiskelee Britanniassa englantia ja törmäilee kulttuuriin. Nainen tekee sanakirjan ristiriitaisia ajatuksia herättävistä sanoista ja kertoo elämästä vieraassa maassa tankero englannilla.
Yksinäisyys tulee joka päivä tiettyinä tunteina kuin vieras. Kuin ystävä jota ei koskaan odota, jonka seuraan ei edes halua, mutta silti se tulee ja rakastaa omaan tapaan. Kun aurinko jättää taivaan ja suunnaton pimeys nielaisee horisontin viimeisen punaisen nauhan, siitä hetkestä näen edessäni yksinäisyyden hahmon, joka saartaa ruumiini, yöni, uneni. (s. 162)
Laitan yksinäisyyden paikalle ikävän ja suljen silmät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti