Löysät paikat

Dialogia keittiössä pikkujoulujen jälkeisenä aamuna.

Ikkunassa roikkuu rimpsu vanhoista kartan- ja kirjanlehdistä askarreltuja palloja. Ensimmäisen adventin kynttilä palaa aamupalapöydässä.

- Mä tein tän meijän käsityökerhossa.

- Telkkarista tulee tänään Some Like It Hot.

- Sen nimi on Anarkisti Neulojat. Eiks ole hyvä?

- Siis Piukat paikat.

- Vau. Sä sen sanoit! Pitää vaihtaa nimi.

- Se elokuva on suomeksi Piukat paikat.

- ?

- Te olette vanhoja plösöjä.

- !

Uusi koti, vanhat asukkaat

Vietin odottamattoman kesän. Jos joku olisi toukokuusa sanonut että muutamme, olisin nauranut. Kesän alussa tyhjensimme vanhempieni asunnon ja sateisen kesäkuun purin tavaralaatikoita autotallissa ja lajittelin jäämistöä. Se kävi työstä. Heinäkuussa muutimme sitten itse. Juuri kun olimme saaneet asunnon remontoitua. Enpä olisi ikinä uskonut.

Muutto oli sattumien summa. Löysimme vain vielä ihanamman 1940-luvulla rakennetun peruskorjatun puutalon. Hetken hirvitti, kun meillä oli kaksi taloa... Onneksi vanha asumus meni kaupaksi toisella näytöllä!

Muutto oli voimain koetus. Meinasimme molemmat murtua helteeseen ja portaisiin. Fyysiset rajat tulivat ensimmäisen kerran vastaan. Nivelet eivät meinanneet kestää painavien laatikoiden ja huonekalujen painoa. Omakotitalon vintin ja autotallin tyhjentäminen oli tarina vailla loppua. Taivas, mitä kaikkea ihminen säilöö! Hulluinta oli ehkä kivikokoelmani ja tilpehööri, jonka pois heittäminen vain on joskus tuntunut niin pahalle että sitä on säälistä säilyttänyt.

Loppukesä on mennyt toipuessa ja tavaroita järjestellessä. Taulut on vieläkin seinän vierillä ja kengät pahvilaatikoissa. Tänä viikonloppuna on tarkoitus purkaa loput. Järki varjelkoon minua hankkimasta mitään ellei samalla ovesta lennä jotakin ulos. Kun kannoin kirjalaatikoita ja lapoin opuksia hyllyyn, vannoin jopa etten osta enää yhtään kirjaa. Lapset häärivät ympärillä ja laskivat, minkä tilin he tekevät, jos Poppa Joe maksaa euronkin kappaleelta. Se kulttuurikodin perinnöstä!

Toivon, ettei minun tarvitse enää muuttaa. Pitkään aikaan. Ainakin tämä oli vimeinen tee se itse muutto. Seuraavalla kerralla poistun matkalaukku kädessä. Se on painavin esine, jonka suostun kantamaan.

Pitänee muuttaa blogin nimi ja kuva. Tästä lähtien eletään Kaarlonkadulla, yhdeksänsataa metriä Rajalankadulta kaupunkiin päin.

Vaikea suhde

Sanotaan että, tieto lisää tuskaa. Monen mielestä tavaran keräämisellä on sama vaikutus. Nuorena ihanteeni oli elämä, joka mahtui matkalaukkuun. En kerännyt mitään. En edes kirjoja. Ahmin kokemuksia ja elämyksiä. Käytin kaikki liikenevät rahat matkustamiseen. Se olikin loisto sijoitus. Jos olisin uskonut materiaan, en olisi kuitenkaan raaskinut ostaa arabian astioita ja artekin huonekaluja. Olen edelleen onnellinen, että valitsin mielenkiintoiset paikat ja ihmiset ennemmin kuin lastulevykaapin ja mökkiastiaston.

Nyt tiedän, mitä on omistaa kelpo tavaraa, jota ei halua, mutta josta on vaikea luopua tunnesyistä. Tuskan voi totisesti kertoa villatakilla, tuolilla, sohvalla, taululla... Jossain lehtijutussa muistutettiinkin ikääntyneitä, että nykylapset eivät halua perinnöksi sekalaista kodinirtaimistoa, vaan osakkeita ja talletuksia. Kuolemaa lähestyviä kehotettiin ajoissa hävittämään oma koti ja eletty elämä, ettei se jää lasten siivottavaksi. Mutta eihän se ihan niin mene, eikä sen pidäkään!

Tavaran määrä on pakko pitää rajallisena, vaikka kuinka olisi keräilijätyyppiä tai vaikka jokaiseen pieneen vaaleanpunaiseen ankkapyyhkeeseenkin liittyisi monta kyyneleet silmiin ja palan kurkkuun nostattavaa muistoa. Tänä kesänä käsieni läpi kulkee iso osa omaakin historiaani, kun lajittelen tavaroita (lue muistoja) kahteen pinoon, joista toinen menee kierrätykseen.

Keksin nerokkaan ratkaisun kurkkua kuristavaan pulmaan. Suosittelen tätä muillekin. Valokuvaan kaiken, joka liikuttaa mieltäni, mutta jolle ei vain ole tilaa. Vaatteet puen henkariin kokonaisuuksiksi kuvaamista varten. Poltan kuvat levylle, jota en pysty enää ikinä katsomaan.

Katon mää sua viä

Vannon ikuista rakkautta, kun mieheni yhtäkkiä kysyy katot sää mua viä? Vastaus hämmästyttää yhtä paljon kuin kysymys. Keskustelemme nimittäin keittiössä ruokaostosten keskellä naapuria kohdanneesta onnettomuudesta.

Pieni yläkerran remontti on muuttunut suursaneeraukseksi viereisellä tontilla. Naapuri löysi yläkerrasta seinälevyjen takaa ja katosta kosteutta, joka oli lahottanut puoli taloa. Jos aikaa olisi vielä kulunut, koko talon olisi kohta saanut jyrätä maan tasalle. Nyt perhe selviää kalliilla remontilla, mielipahalla, oikeusjutulla... Ahistaa!

Naapuri on saanut tuta omakotiasujan pahimmasta pelosta ja painajaisesta. Paniikki alkaa nousta minun päänahkaan kuin hiki.
- Voiko meilläkin olla mätä makuuhuone, lähdenkö heti yläkertaan kaivamaan reiän abloyavaimella seinään, mikä sen on aiheuttanut?
- Katot sää mua viä?
- Kulta tietenkin mä sua aina rakastan. Entäs sinä, katot sää mua viä?
- Tä?
- Niin?
- Katossa muovia. Siinä syy. Väärät materiaalit ja liian tiivis talo.

Karkkeja ja papereita

Olen hurahtanut muotilehtiin, joita onneksi voi lainata kirjastosta. Katselen koreita kuvia, kauniita ihmisiä, tyylikkäitä vaatteita ja ihania tavaroita, huonekaluja, koruja.. Lehdet ovat aikuisten kuvakirjoja. En oikeastaan lue niitä. Ne on taitettu niin, ettei se houkuttele lukemaan, vaan ahmimaan kuvia. Varmaan tietoinen toimituksellinen valinta? Tätä ennen en ole vuosiin viettänyt aikaa lehtien kanssa. Sain niistä trauman sairaalassa, kun en jaksanut lukea muuta. Ainoa kosketus valkoisen sängyn ulkopuolelle olivat lehdet, joiden selailuun voimat juuri riittivät. Vaikka siitä on kauan, sain lehdistä tarpeeksi pitkäksi aikaa. Ne herättivät aina huonot muistot, joista olen nyt selvästi päässyt.

Toinen intohimoni on sammal. Se on jo vanha rakkaus. Vaalin ja kasvatin sitä nurmikon kustannuksella ja minua pidettiin hulluna. Mutta olinkin aikaani edellä! Hesarissa oli hetki sitten artikkeli sammaleista ja ohjeita niiden kasvattamiseksi nurmikon sijaan. Itselleni on yksi ja sama, mitä muut ajattelevat, mutta nyt tiedän, etten ollut hullu.. sammaleella voi ihan oikeastikin korvata nurmikon. Se on kaunis, pehmeä, eikä sitä tarvitse leikata kuten nurmikkoa. Sammaleen kasvatus vaan on vähän vaativampaa ja hankalampaa kuin nurmikentän. Se vaatii köyhän maan ja metsäiset olosuhteet kuten vaikka suuria koivuja, jotka syövät kosteutta ja ravinteita ja luovat varjoja. Kannattaa kokeilla ennemmin kuin perustaa nurmikkoa hampaat irvessä vaikka mökille..

Kävimme konsertissa kuuntelemassa Grigori Sokolovia, joka soitti Beethovenia (pianosonaatti A-duuri op. 2 nro 2, Es-duuri op. 27 nro 1)ja Schubertia (pianosonaatti D-duuri op. 53). Se ei ollut yllätys, että soitto oli taitavaa ja elämää täynnä. Yllätys oli, että yleisö keskittyi niin intensiivisesti soittoon että koko katsomo oli sähköistynyt kuuntelemaan eikä kukaan liikahdellut, kuiskinut tai yskinyt. En muista koska olisin viimeksi kokenut sellaista. Vuorovaikutuksen tunsi ihan oikeasti. Se oli sähköä ja väreilyä pianistista kuulijaan ja takaisin sekä kuulijasta toiseen. Upeaa! Juuri tämän tähden elävää musiikkia ei korvaa mikään äänite.

Nuorin lapseni täyttää tänään 19 vuotta. Olen ihan sanaton. Onnesta ja noista yhteisistä vuosista. Sasi on elämäni aurinko ja Samu vesi, joita ilman ei ole elämää. Sasi tulee kotiin maailmalta heinäkuussa. Odotan tapaamistamme kärsimättömästi. Samu on käymässä Saksassa mutta pian taas täällä. Onnea Sasi ja tervetuloa kotiin Samu!

Vain muutos on pysyvää

Onpa kerran maailma, jossa paperi on samanlainen materiaali kuin vaikkapa kangas nyt. Paperille ei enää paineta lehtiä tai kirjoja. Ne ilmestyvät verkossa. Niitä on helppo lukea siihen tarkoitetuilla laitteilla. ebookista tulee samanlainen juttu kuin kännykästä. Jokaisella on sellainen. ebookeja on erilaisia niin kuin kännyköitä. Minulla on notkea ebook, jossa on valo ja jolla voin muuttaa tekstin fonttikokoa, johon voin ladata niin paljon aineistoa että kirjahylly on aina siellä missä minäkin. Teen tiedoston, jonne tallennan oman leikekirjan kommentein. Löydän etsimäni helposti. Toisin kuin nyt, kun tiedän että jossain kotona hyllyssä on kirja mutta en löydä sitä ja siksi lainaan sen kirjastosta. Kirjoitan myös itse ebookilla, tallennan sinne omia kirjoituksiani, piirrä, otan valokuvia, soitan... Ostan design ebookin. Vaikka suomalaisen.

Me vanhat kävyt nostalgisoidaan paperin rapinan ja tuoksun perään. Me luullaan että kirjan pitää olla paperinen esine. Kuka muistaa enää sitä kiihkeää keskustelua LP-levyn puolesta? Silloin pauhattiin, että LP-levyn kansikin on taidetta... Enää LP-levyjä kuuntelevat vain friikit, kuten Timo, joka on tilannut soittimen Saksasta. Kukaan ei enää vaadi noita haperoita suuria pylpyröitä takaisin. Cd-levy on kätevä ja senkin kuoret ovat taidetta.

Nuoret eivät perusta cd-levystäkään. He haluavat sisältöjä ja niitähän saa vaivattomimmin verkosta lataamalla omalle pienelle ja tehokkaalle soittimelle, jolle mahtuu määrättömästi biisejä. Verkosta saa jo kätevästi kirjojakin. Kohta suomenkielistenkin valikoima laajenee. Viis mistään kovakantisesta tai pokkarista. Uudet sukupolvet haluavat sisällön. Suomessakin digitoidaan tänä vuonna ennätyksellisen paljon kirjoja ja muita tekstejä. Tulossa on myös palvelu, joka välittää kotimaisia sanomalehtiä sähköisessä muodossa näköispainoksina. Ulkomaisia palveluja on jo olemassa. Lehden voi halutessaan tulostaakin kokonaan tai osittain, fonttikokoa voi muuttaa itselle sopivaksi, lehden voi myös kuunnella luettuna ja vanhat numerot on kätevästi saatavissa arkistosta. Mikä parasta, hakuja voi tehdä. Esimerkiksi muutamassa sekunnissa saa kaikki Mikael Liliuksen eläkettä käsittelevät artikkelit eri lehdistä.

Sähköiset aineistot säästävät luontoa. Metsiä ei tarvitse kaataa, suurin osa paperitehtaista voidaan sulkea, vesistöt puhdistuvat, kirjoja ja lehtiä ei tarvitse kuljettaa saastuttavilla liikennevälineillä ympäri maata ja maailmaa ja tämä kaikki vähentää ilmaston lämpenemistä. Sitä paitsi sähköinen julkaiseminen ja jakelu on halpaa, helppoa ja nopeaa. Jo nyt lehdistä tehdään aina sähköinen versio ja kunhan mukavat lukulaitteet kehittyvät, halpenevat ja yleistyvät niin tämä kaikki on totta, hyväksymmepä sen tai emme. Kehityksellä ei ole ennenkään ollut tapana pysähtyä.

Provosoiduin hieman paasaamaan tästä lempi aiheestani Suomi-Saksa yhdistykselle, joka tuli kirjastoon vierailemaan. Ryhmä meni hiljaiseksi. Selvästi järkytin sen rauhaa. Eikä työttömäksi jääviä kannata surra. Uusia ammatteja syntyy ja edessähän on työvoimapula. Miten käy kirjaston? Hyvin. Järjestelemme silloinkin aineistoja ja tuotamme sisältöjä ja annamme mediakasvatusta..

Onni on

Säännöllisin väliajoin lehdissä pohditaan, mistä onni syntyy. Aihe on vanha ja aina ajankohtainen. Jokaisella on näkemys asiasta ja jos ei ole niin ainakin jossain elämän vaiheessa joutuu pohtimaan onnen olemusta. Suurin osa ihmisistä varmasti miettii sitä moneen kertaan ja tulee erilaisiin tuloksiin iästä, olosuhteista ja ties mistä riippuen. Onneenhan me kaikki koko ajan kurotellaan.

Onni syntyy arjesta ja pienistä asioista, raha, kuluttaminen tai omistaminen eivät tuo kuin hetkellisiä onnen tunteita, tärkeintä ovat rakkaat ihmiset, puhdas luonto, lapset... me osaamme kaikki jatkaa tätä oikean onnen listaa. Olen kerran ollut kuolemaisillani ja silloin asiat loksahtivat heti tärkeysjärjestykseen. Kärjessä olivat yllätys yllätys, rakkaat ihmiset ja heidän kanssa yhdessä eletyt hetket. Kaikki muu tuli jossain kaukana.

Hesarin Teema -liitteessä (1/2009), jonka aiheena on onni, kirjailija, filosofi Heidi Liehu sanoo hienosti että onni syntyy ikuisen vastakohdasta, hetkellisyydestä. Ymmärrän tai ainakin luulen ymmärtäväni, mitä hän tarkoittaa. Jos uskoo ikuisuuteen, onnen voi nähdä näin. Hienoa, että katoava hetki itsessään on jo onni. Se on täydellinen ja riittävä. Kun joskus pohdimme lasteni kanssa kuolemaa, silloin pieni poikani sanoi, että tietenkin me kaikki kuolemme, että meidän jälkeemme tulevat mahtuvat maapallolle ja saavat tilaisuuden elää. Yksinkertaista, kaunista ja niin totta. On kuitenkin aina hyvin surullista saada muistutus elämän hetkellisyydestä. Siitä on onni kaukana. Ja onni syntyy hetkellisyydestä. Siinäpä paradoksi.

Uskon että onnellisuus on myös asenne. Kannattaa katsella asioita valoisasta näkökulmasta. Teatterin alalla on teoria, jonka mukaan tietyn ilmeen ottaminen kytkee saman tunteen. Väännä naamasi raivoon niin alat tuntea raivoa... Iloinen ilme ja valoisa asenne synnyttävät iloa. Itse voi päättää, mistä vinkkelistä maailmaa lähestyy. Minua lähestyi tänään puutarhuri. Hän seisoi huoneeni ovella, katseli hetken hiljaa ympärilleen ja kysyi, onko joku muuttanut huoneestani. Kerroin, että vaikka työhuoneeni onkin iso olen aina ollut siellä yksin. Kukaan ei ole muuttanut. Hän oli ihan hiljaa. Silloin tajusin ja hihkaisin, että kyllä, palmu on muuttanut. Puutarhuri oli tyytyväinen ja sanoi, että sitähän minäkin! Muista hyvin sen palmun...

Pieni hetki riittänee

Tämä viikko on ollut kummallinen. Aika on leijunut mieleni avaruudessa. Suhteellisuusteoria on taas kerran todistanut itsensä oikeaksi. Tein kuusipäiväisen työviikon mutta se olisi voinut olla nelipäiväinen tai yhdeksänpäiväinen tai ihan mitä vaan. Joskus kello ja kalenteri ovat epäpäteviä. Ne mittaavat jotain ihan muuta kuin elämää.

Olen väsynyt tähän talveen, joka jatkuu ja jatkuu. Osaan kuitenkin olla kiitollinen lumesta ja pakkasesta ja että koiran mahanalus ei kuraannu. Keittiön ikkunasta aukeaa luistinkenttä, jonka jalavarivi tekee vieläkin kauniimmaksi. En tiedä mitään kutsuvampaa kuin valaistu luistinrata hiljaisessa lumisateessa. Kierrän jääkeidasta joka ilta ympäri, ympäri... Zen ja liikkumisen taito.

Amos haukkui viime yönä. Työnsin sormia korviin ja päätä tyynyyn opetellen mielen hallintaa. Puoli neljään asti kestin. Silloin luovutin ja menin olohuoneeseen katsomaan, mikä siellä maksaa. Amos seisoi sohvan selkänojalla kuono vasten lasia ja suljettuja sälekaihtimia ja hauk kui tau ko a mat ta. Lähdimme ulos. Kävelimme etsien sitä jotakin, minkä takia olimme aamuyöllä pakkasessa. Mitään näkyvää ei löytynyt. Lopulta kiersimme suloisessa sovussa maitolasista kenttää ympäri, ympäri, ympäri kuunnellen lumen ääniä. Minä haukahtelin ja Amos oli hiljaa.

Festina lente

Eilisessä Hesarissa (Hesa 7.2.09) Anti-Manninen pohdiskeli uutta kansantautia hötkyilyä. Pinna on lyhentynyt. Tietokone ei saa takkuilla eikä juna saa myöhästyä yhtään. Pienikin viivästys saa hermostumaan suhteettomasti. Oireyhtymä on tuttu. Käämit käryää heti, jos kone ei toimi. Varsinkin töissä, jossa kaikki työni on jotenkin tietoteknistä. Vaikka oikeastihan pysähdys on onni, hetken luvallinen tauko mennä vaikka ulos kiertämään talo tai vetää happea syvään.

Tajusin tämän aikaisempaa selvemmin, kun tulin lomalta. Halvaannuin työpöydän ja tuolin väliin. Työsuman siivoaa reilussa viikossa. Tämä on ihan normaali lomaa seuraava rangaistus, se suomalaiskansallinen itku ilon jälkeen.. mutta nyt pysähdyin miettimään. Pyörin tuskaisena muutaman yön ja pohdiskelin elämää. Mitä hötkyilen ja miksi? Mikä kaikki jää ja mistä en ehdi nauttia? Sain sydämen tykytystä, joka hellitti vasta, kun lupasin itselleni kaksi asiaa. Sen jälkeen olo on ollut kevyt ja irtonainen. Jos pysyn päätöksessäni, kerron salaisuuden..

Vaivan määrä on vakio tai kai se on vanhetessa kasvamaan päin, mutta pysyn vielä vakiossa. Ihminen on hullu. Lapset lähtee ja kotityöt loppuu, mutta hullu ottaa koiran. Koira saa päiviä kestävän vatsataudin ja sekoittaa hullun kodin ja elämän. Ensimmäisenä tulee suuri huoli ja yövalvomiset kuin sairaan lapsen kanssa. Sitten lääkäri ja lääkkeet. Lopuksi iso pyykki. Ja vihoviimeiseksi väsymys ja herpaantuminen. Tällä kertaa se oli ämpärillinen liejuvettä, jonka tyrin portaikkoon lattian pesun jälkeen. Siinä meni työ, kynnysmatto, kengät.. Kirosin raskaasti. Kuulin paikalle juosseen Timon naurun, mutta myöhemmin Timo kyllä vannoi kautta design-kliseiden olleensa ihan hiljaa. Ei kuulemma olisi ikuna uskaltanut nauraa siinä tilanteessa. Minä kyllä kuulin hekotuksen. Ehkä vaiva nauroi hullulle!

Facebookissa kiertää 25 asiaa -lista, jossa voi kertoa itsestä. Ihan hauska. Jos se olisi listaus asioista, jotka haluaisi vaihtaa, tietäisin heti tämän viikon kokemuksella minkä ainakin vaihtaisin. Eikä se olisi sinappi tai sukat, vaan oma pää. Ottaisin keilapallon. Siihen ei sattuisi. Tässäpä oiva lahjavihje. Ja kun oikein ketuttais, vois heilauttaa uran silkkiseksi, vaikka silkkiterrieriksi, joka tekee elämän ah niin... eläimeksi.

Hola arki, aqui loma!

Istumatyöläistä ottaa liikuntaloma koville. Vaikka olemme ajelleet autolla saarta ristiin ja rastiin, aikaa on jäänyt treenaamiselle yli sietokyvyn. Polvet naksuu, selkä on sökö ja lihakset jäykät. En kuitenkaan suostu ihan vielä kääkäksi. Liikkuminen on rankkaa, koska korkeuserot ovat suuria. Kiipesimme tänään Montana Rojan huipulle. Se on punainen vuori saaren eteläosassa autiomaata muistuttavassa tulivuorimaisemassa, jossa kasvaa matalaa piikkipensasta. Vuoret tuovat mieleen länkkärit ja Meksikon. Tuuli piiskaa hiekkaisia pensaita. Vilttiin kääriytynyt Manolito ratsastaa esiin kaktusten takaa. Tähystän vuoren kielekkeellä intiaaneja ja väistelen samalla notkeasti kivistä kimpoilevia luoteja. Tämän leffan kulisseissa on taivaaseen törmäilevä meri ja kostean suolainen tuuli, joka lerputtaa huivia filmitähtidiivan kasvoja vasten.

Löysimme ihanan rannan Medanosta. Siellä oli ohutta hiekkaa ja korkeita aaltoja, kuuma aurinko ja purjelautailijoita, joiden kylmäpäisiä temppuja oli mukava katsella. Ranta oli aito luonnon ranta ilman turistikojuja ja kahviloita. Lähellä oli lentokenttä, jonne laskeutui meren takaa kone joka neljäs minuutti. Samaan aikaan vastakkaiseen suuntaan nousi toinen. Oli huimaa seisoa vuoren huipulla autiomaan ja meren välissä ja katsella maailman piirii!

Tällä saarella on ihmeen paljon puhelinkoppeja ja niitä myös käytetään. Katoavaa kansanperinnettä kännykkä Suomessa, mutta ei täällä. Nuoretkin puhuvat yleisöpuhelimeen, vaikka nokialaisia on kaupassa. Tarjolla on halpoja kameroita, videokameroita, mp-soittimia... piraatteja tietenkin. Ostimme tuliaisiksi hajuja. En ymmärrä hinnoista mitään, koska en tiedä, mitä ne maksavat Suomessa. Ostimmekohan piraattivettä kalliilla?

Koiria on paljon ja ne kaikki ovat kilttejä. Eivät ne hauku, eivätkä haasta riitaa. Miten niistä on saatu sellaisia? Monesti perrot kulkevat vapaina omistajansa vierellä. Ne tulevat myös kahville ja ravintolaan. Amoksen erilaisia muunnoksia on paljon. Isoja koiria ulkoilutetaan rantakadulla pyörän kanssa. Isäntä polkee ja koira juoksee vapaana vierellä. Koiriin suhtaudutaan joka paikassa hyvin ystävällisesti. Niin kuin lapsiinkin.

Iltaisin luemme kirjoja ja katsomme Dubain telkkarista huonoja amerikkalaisia elokuvia. Ruudun alareunassa kulkee koukerorivi. Sheikeille ja hunnutetuille suunnatut mainokset ovat parasta. Niissä on kiiltokuvaperheitä, jotka käyttävät luxurya.

Kuvaterveisiä Teneriffalta

Nopea ilmastonvaihdos voi aiheuttaa häiriöitä todellisuudentajussa

Jos lehmätkin lentäis ja voisi joka talvi matkustaa kesään silloin kun on kaikkein pimeintä ja raskainta elää Suomeni maassa, se olisi jotain se! Sen pitäisi olla jokaisen perusoikeus. Se olisi kohtuullista. Vieläkö KELA tukee psoriaatikoiden aurinkomatkoja vai onko hyvinvointiyhteiskunnan se kulma jo murentunut? Taitaa olla viisainta nauttia nyt tulevienkin vuosien edestä ja kaikkien loskassa vaeltavien puolesta.

Aluksi aurinko ja valo riittävät. Nautintoa voi alkaa vähitellen maustaa uimisella ja lähiympäristöön tutustumisella. Vuoristomaisema, meri, kukkivat puut, lintujen liverrys, maan ja ruohon tuoksu.. synnyttävät elämyksiä ja houkuttelevat esiin ihmisen hyvät puolet. Kannattaa tutkia hitauden estetiikkaa ja keskittyä pitkästymisen kokemukseen. On taivaallista olla vaan sinisen korkean taivaan alla lepotuolissa ja vaeltaa ajatusten polkuja ihan rauhassa ihan niin pitkälle kuin ikinä uskaltaa.

Kävelimme eilen rantoja pitkin täältä Los Cristianoksesta viereiseen kaupunkiin Los Americanokseen. Repussa oli vettä ja kamera. Välillä lepäsimme kahvilassa. Aurinko paistoi ja meri velloi syvän sinisenä. Rantakadulla oli kaikki lomatyylit edustettuina. Onneksi täällä ei ole sesonkiaika, vaikka lämpöä on ihan riittävästi.

Uin aamulla altaassa reipasta vetoa puolisen tuntia ja Timo juoksi vuoren rinnettä sillä aikaa. Sitten tutustuimme paikallisiin markkinoihin, jonne oli tullut moni muu meidän lisäksi. Etsimme vuoren rinteestä patikkareitin, jonka aiomme testata huomenna.

Söimme eilen kiinalaisessa ja tänään kotona. Eilen syötimme ravintolassa puolisalaa nälkiintyneen kulkukissan ja tänään tutustuimme ruuanlaiton lomassa paikalliseen palolaitokseen. Timo oli koksu ja minä sen puksu. Koksu vastasi paistoksista ja puksu toimi kylmäkkönä. Koksu paistoi tortillat ja viereisellä levyllä muovisen paistinlastan. Savua ja käryä tuli kohtuullisesti. Uskon, että muovi valmistetaan öljystä. Olisi luullut, että keittiössä paloi autonrengas!

Ding dong, ovella seisoi palomies.
- No problem, I am cooking and smoking, sanoi Timo.

Ding, dong, ovella seisoi hotellin raporttimies.
- Ei hätiä mitiä, vaimoni istahti hellalle, kun paistoin tortillaa ja hänen inkotenssihousunsa kärähtivät.

Raporttimies halusi nähdä housut. Kaivoimme pelästyneenä hänelle roskiksesta paistinlastan. Hän oli huumormiehhiä, eikä uskonut. En silti suostunut todistamaan tervellä takalistollani paistinlastateoriaa todeksi!

Carpe diem, karmea dieetti

Joulut ja uudet vuodet on vietetty. Tumman suklaan, korvapuustien, pipareiden, karkin.. syömisen lopettaminen aiheuttaa vieroitusoireita. Pitänee lopettaa vähitellen. Voin kuvitella, miten rankkaa huumevieroitus on, kun herkuistakin luopuminen aiheuttaa ärtyisyyttä, itsepetoksia ja hallusinaatioita.

Vanheneminen on kamalaa. Sitä tapahtuu joka päivä huomaamattamme, mutta se oikea vanheneminen on karmean hauskaa. Kuulo menee ja luki tulee. Itselleen saa nauraa tikahtuakseen ja vielä senkin jälkeen. Voi olla, ettei kenelläkään muulla ole hauskaa. Yhdeksänkymppinen sukututkijarouva tokaisi minulle tietopalvelusta lähtiessään tulevansa kohta pyytämään saksia. Rouvan lähestyessä ojensin jo matkan päähän sinisiä fiskarsseja. Nainen kysyi ällistyneenä, mitä hän niillä tekisi. Mistä minä sen voisin tietää! Nainen oli närkästynyt. Hän oli tullut pyytämään taksia. Etsin joulukuun alussa ylioppilaaksi kirjoittaneelle kummipojalleni netistä sähköistä onnittelukorttia. Valmistusvale linkki poksahti hakusanalla ruutuun. Olipa maailma muuttunut Öhmanin Kallen valeväitöskirjan häpeäajoista. Nytkö huijaaminen oli näin yleistä ja avointa! Yhden ällän lukihäiriö tuotti muutamassa sekunnissa villejä mielikuvia ennen kuin tajuntani korjasi virheen.

Opin tänään uuden sanan Tarja Halosen uuden vuoden puheesta. Se on talouden arkkitehtuuri. Voiko sitä soveltaa.. runon arkkitehtuuri, draaman arkkitehtuuri entä ihon arkkitehtuuri, kastikkeen arkkitehtuuri... ja lopulta arkkitehtuurin arkkitehtuuri? Tai arkkitehtuurin runous, arkkitehtuurin kastike... Mielenkiintoista uuden vuoden arkkitehtuuria teille kaikille!