Tämä on ollut ihana joulu. Oikeassa suhteessa kaikkea, mistä hyvä joulu syntyy. Kaikki lapset kävivät helssaamassa, paitsi Sasi, joka vietti taatusti erilaisen joulun siellä jossain kaukana imelletystä perunalaatikosta. Vierailimme ystävien luona ja muun ajan oleilimme perinteitä kunnioittaen sohvassa suklaarasian, kirjojen ja elokuvien seurassa.
Jhumpa Lahirin uusin keltaisen kirjaston järkäle Tuore maa lunasti Kaiman asettamat odotukset. Kaima on yksi suosikki romaanejani, josta on tehty kirjalle kalpeneva elokuva. Tuore maa on novellikokoelma, joka kertoo taustaltaan bengalilaisten elämästä Amerikassa. Maahanmuuttajat eivät ole tässä toisen polven maahanmuuttajakirjailijan teoksessa mitään reppanoita, vaan korkeasti koulutettuja yhteiskunnan hyväosaisia. Kulttuurierot ja universaali ihmisenä olemisen problematiikka yhdistävät kirjan kertomuksia, joista kolme viimeistä nykykokoelmille tunnusomaiseen tapaan kietoutuvat juonellisesti yhteen. Suosittelen!
Kiran Desain Bookerilla palkittu Menetyksen perintö sopii hyvin Lahirin jatkoksi. Kirjassa ollaan Himalajalla ja New Yorkissa. Värien, usvaisten maisemien, hajujen ja äänien täyttämä elämä Nepalissa ja Harlemissa vie lukijaa paikasta ja ihmiskohtaloista toiseen. Teemat ovat samoja kuin Lahirillakin. Desain aasialaiset siirtolaiset ovat laittomia maahanmuuttajia. Ihmisenä oleminen on pohjimmiltaan samanlaista korkealla Himalajan vuorilla ja Ison omenan aasialaisissa kuppiloissa.
Timo luki joulun alkajaisiksi Siri Hustvedtin Amerikkalaisen elegian ja juhlan päätteeksi Katri Lipsonin Kosmonautin. Amerikkalainen elegia oli Timosta parempi kuin viime vuonna ilmestynyt esikoinen Kaikki mitä rakastin. Amerikkalainen elegia on tarina, joka on rakennettu kirjailijan isän autenttisten päiväkirjamerkintöjen ympärille.
Finlandiaehdokkaaksi päässyt Hesarin nimeämä vuoden paras esikoinen Kosmonautti vei Timon surullisen hauskassa tarinassa kahdeksankymmentäluvun Murmanskiin, jossa Timo selvästikin viihtyi.
Katsoimme jälleen kerran äksännen kerran joulun mustelokuvan Fannyn ja Alexanderin. Se on aina ihana. Siinä elämä voittaa, paha saa palkkansa ja rakkaus ja sovitus nostavat katsojan ylös kirkkaisiin korkeuksiin. Samaa ei voi sanoa kultaisen Cannespalmun voittaneesta Cristian Mungiu -elokuvasta 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Raina on hyvä, mutta niin ahdistavan realistinen, että sen päälle pitää saada jutella ja syödä pientä iltapalaa yhdessä hyvän ystävän kanssa. Elokuva kertoo nuoren naisen vaarallisen selviytymistarinan kahdeksankymmentäluvun Romaniassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti