Kaikki johtui väärästä välineestä. Odotin aina sähköpostiviestejä Sasilta. Niitä tuli harvakseltaan, koska oli kuulemma muuta kiireellisempää. Kuvia odotin ihan turhaan. Kamera oli varmaankin rikki. Kaikki muuttui kun kirjauduin Facebookiin. Siellähän Sasi oli. Lähetin viestin sunnuntai-iltana ja vastaus oli Facebookissa aikaisin maanantaiaamuna. Kutsuin nuoria ystävikseni myöhään sunnuntaina ja jokainen oli vastannut, kun avasin koneen kahdeksan jälkeen maanantaina. Siellähän ne kaikki kuvatkin oli! Vau! Olen haltioitunut. Timo löytyy naamakirjasta heti kun työt helpottaa ja joululoma alkaa.
Koulutamme Amosta epäsäännöllisen säännöllisesti. Amos on viisas ja tarkkaavainen oppilas. Juuston paloilla takkupelle on oppinut istumaan. Se tuntee myös käskyn sivulle ja osaa noutaa palloa. Työn alla on paikka. Sitä siis harjoitellaan ja kertaillaan jo opittua. Amos totteli hienosti Timon käskyjä. Valistin, että koiraa pitää aina kiittää ja kehua, kun se tottelee. Timo kumartui koiran puoleen, katsoi sitä suoraan silmiin ja sanoi monotonisella äänellä kiitos.
Voi tätä pimeää ja vesisadetta! Olen välillä epätoivoinen. Ostimme Amokselle sen hienon vesitiiviin kuoripuvun, jonka olen aina itse halunnut. Amos kipittää vierellämme kahisevassa haalarissa kuin Herra Tossavainen. Minä olen Peppi ja Timo on Robinson Crusoe. Apua. Tähän on tultu.
Joulu on ensi viikolla. Olen toteuttanut se, mitä olen usein uhkaillut. En ole valmistellut joulua mitenkään. Timo tilasi jonkun laatikon ja kuivakakun. Possu ja kalkkuna saavat elää ja hengittää. Kynttilöitä on ja kuuseksi koristelen eteisen raakin draakkipuun. Aattona laulamme, onkos tullut talvi kesän keskelle... Voitto parka! Paras ottaa lapsen kotikasvatuksen luontevaksi päämääräksi taiteilijan kasvattaminen. Taiteilijaksihan ei tulla ilman lapsuuden traumoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
haha. :D nauroin äänen tolle timon koiran kiittämiselle. ei sillä että, itse niistä paljoa ymmärtäisin, mutta jotenkin niin timomainen tapa suhtautua.:)
Lähetä kommentti