maanantai 19. tammikuuta 2009

Hola arki, aqui loma!

Istumatyöläistä ottaa liikuntaloma koville. Vaikka olemme ajelleet autolla saarta ristiin ja rastiin, aikaa on jäänyt treenaamiselle yli sietokyvyn. Polvet naksuu, selkä on sökö ja lihakset jäykät. En kuitenkaan suostu ihan vielä kääkäksi. Liikkuminen on rankkaa, koska korkeuserot ovat suuria. Kiipesimme tänään Montana Rojan huipulle. Se on punainen vuori saaren eteläosassa autiomaata muistuttavassa tulivuorimaisemassa, jossa kasvaa matalaa piikkipensasta. Vuoret tuovat mieleen länkkärit ja Meksikon. Tuuli piiskaa hiekkaisia pensaita. Vilttiin kääriytynyt Manolito ratsastaa esiin kaktusten takaa. Tähystän vuoren kielekkeellä intiaaneja ja väistelen samalla notkeasti kivistä kimpoilevia luoteja. Tämän leffan kulisseissa on taivaaseen törmäilevä meri ja kostean suolainen tuuli, joka lerputtaa huivia filmitähtidiivan kasvoja vasten.

Löysimme ihanan rannan Medanosta. Siellä oli ohutta hiekkaa ja korkeita aaltoja, kuuma aurinko ja purjelautailijoita, joiden kylmäpäisiä temppuja oli mukava katsella. Ranta oli aito luonnon ranta ilman turistikojuja ja kahviloita. Lähellä oli lentokenttä, jonne laskeutui meren takaa kone joka neljäs minuutti. Samaan aikaan vastakkaiseen suuntaan nousi toinen. Oli huimaa seisoa vuoren huipulla autiomaan ja meren välissä ja katsella maailman piirii!

Tällä saarella on ihmeen paljon puhelinkoppeja ja niitä myös käytetään. Katoavaa kansanperinnettä kännykkä Suomessa, mutta ei täällä. Nuoretkin puhuvat yleisöpuhelimeen, vaikka nokialaisia on kaupassa. Tarjolla on halpoja kameroita, videokameroita, mp-soittimia... piraatteja tietenkin. Ostimme tuliaisiksi hajuja. En ymmärrä hinnoista mitään, koska en tiedä, mitä ne maksavat Suomessa. Ostimmekohan piraattivettä kalliilla?

Koiria on paljon ja ne kaikki ovat kilttejä. Eivät ne hauku, eivätkä haasta riitaa. Miten niistä on saatu sellaisia? Monesti perrot kulkevat vapaina omistajansa vierellä. Ne tulevat myös kahville ja ravintolaan. Amoksen erilaisia muunnoksia on paljon. Isoja koiria ulkoilutetaan rantakadulla pyörän kanssa. Isäntä polkee ja koira juoksee vapaana vierellä. Koiriin suhtaudutaan joka paikassa hyvin ystävällisesti. Niin kuin lapsiinkin.

Iltaisin luemme kirjoja ja katsomme Dubain telkkarista huonoja amerikkalaisia elokuvia. Ruudun alareunassa kulkee koukerorivi. Sheikeille ja hunnutetuille suunnatut mainokset ovat parasta. Niissä on kiiltokuvaperheitä, jotka käyttävät luxurya.

Ei kommentteja: